Kääks! Kaukana täydellisistä... :-p

Kävimme sunnuntaina Suvin kanssa vetämässä jäljet ennen tokotreenejä. Teimme kaikille koirille ihan lyhyen jäljen. Olisivatko olleet n. 200-300m pitkiä. Tämä osuus sujui vielä ihan hienosti. Hirvikärpäsiäkään emme nähneet kuin muutaman ja koska itselläni oli päällä erittäin muodikas hirvikärpästakki, en joutunut kärsimään lainkaan noista ihastuttavista vieraista.

Maanantaina alkuillasta lähdimme sitten jäljestämään. Ajatuksena oli ollut, että laittaisimme jäljen päähän kaadoksi pupun, mutta se haisi niiiiin pahalle, että eihän sitä voinut enää käyttää. Olimme siis vailla kaatoa! No, minulla oli mukana yksi treenilintu, mutta se kelpasi ainostaan Vilmalle kaadoksi (isokoskelo, joka on suurimmalle osalle koirista vähän yökkö). Mietimme siis kuumeisesti, että mitä kaadoksi ja sovelsimme jokaisen koiran mukaan jotain.

Vilma jäljesti tosi huonosti. Tai alkuosa meni ihan hyvin. Mutta se oli juuri sitä megaärsyttävää siksakkia, mitä Vilma tekee ilmavainuisuutensa takia. Kyllä se koko ajan kuitenkin jäljesti, mutta tuo valtavan laaja siksak-kuvio ärsytti, sillä Vilma on jo vähän pienentänyt sitä aikaisemmissa treeneissä. Kulmalla tuli kuitenkin hukka. Palautin koiran jäljelle. Loppujäljen Vilma meni koko ajan 15-20m jäljen sivussa, mutta kuitenkin omatoimisesti ja päättäväisesti kaadolle asti. Eli kai se sitten kuitenkin jäljesti...?  Mutta ilmavainuinen koira on sitten ärsyttävä ohjaajalle!

Ulpu puolestaan jäljesti ihan superisti!!! Mamman tuleva jälkivalio :-D Se tekee todella jälkitarkkaa työtä ja maavainuisesti, JEE! Mutta me ihmiset sitten mokasimme Ulpun jäljen, kun emme muistaneet mihin se loppui... Ulpu sai tämän takia jäljestää oman jälkensä kahteen kertaan (toisen kerran pienen tauon jälkeen). Mutta aivan yhtä hienosti se meni molemmilla kerroilla :)

Siiri jäljesti hyvin, mutta ei kiinnostunut yhtään kaadosta. Ja Rauhan jäljen kanssa tapahtui ihan emämunaus. Me emme muistaneet mistä jälki lähti! Kuinka voi olla niin taula-aivo! Ja vielä kaksi kappaletta samanlaista? Vaikka kuinka kävelimme tietä edestakaisin, emme löytäneet kreppinauhaa joka olisi kertonut että tästä se jälki alkaa. Eikä kummallakaan ollut muistikuvaa että mistä se alkaa... Rauha sitten pääsi jäljestämään Vilman jäljen, josta oli jo purettu merkit pois. Eli kovinkaan tarkasti emme osanneet itse sanoa meneekö koira jäljellä vai ei. Kaadolle kuitenkin tultiin, joten jäljesti se ainakin ajoittain ;)

Mitä tästä opimme? Jäljellä ei voi koskaan olla liikaa merkkejä. Ja kaadon kunto täytyy aina tarkistaa ennen lähtöä.

No, jotain hyvääkin reissussa oli. Saimme ainakin hyvät naurut omalla kustannuksellamme... Sen lisäksi Ulpu jäljesti upeasti, molemmilla kerroilla. Ja Ulppis kantoi myös sitä koskeloa! Hyvä mamman kullanmurunen!