Johannes tuli eilen hakemaan minut töistä ja suuntasimme heti auton nokan kohti Västanfjärdia, rannikkoa. Emme olisi kuuna päivänä löytäneet perille ilman navigaattoria, niin mutkaisen matkan päässä kasvattaja asui. Voitto (Jyckegårdens Scottish Logan) oli toiveemme mukaan pentueen suurin ja rauhallisin (ainakin se siltä vaikutti), mutta kaikki pennut olivat tosi sosiaalisia, tasaisen kokoisia ja vilkkaita. Pennut oli opetettu pillille ja ne olivat nähneet ja ottaneet riistaa kaksi kertaa.

Noin klo 19 aikoihin, paljon hoito-ohjeita ja noutajatavaraa saatuamme, lähdimme kotimatkalle ihanaisen urospentumme kanssa. Pentu nukkui kiltisti koko automatkan ja kotiin päästyämme alkoikin sitten armoton meno. Vappu rakastui Voittoon heti, Ulpu on ollut eilisestä asti sen oloinen että koska tuo ääliö lähtee takaisin omaan kotiinsa... No, eiköhän Ulpukin pennulle lämpene. Kyllä se silloin vajaa kolme vuotta sitten Vappuunkin tottui muutamassa päivässä.

Voitto on aikamoinen pissakone. Ja nuori herra on myös varsinainen kiljukaula jos joutuu olemaan yksin. Mutta se vaikuttaa näin lyhyen yhteiselon perusteella myös erittäin oppivaiselta. Voitto on nimittäin oppinut jo vajaassa vuorokaudessa että makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen ei saa mennä (ja meillä on tupakeittiö, joten olohuoneen ja keittiön raja ei varmasti ole helppo pienelle pennulle ymmärtää). Ja se on jo muutaman kerran ihan selvästi pyytänyt pihallekin kun on ollut pissahätä. Eli älykäs nuori mies :)

Voitto on Johanneksen koira, mutta varmasti me molemmat tuon pienen mustan kanssa touhuilemme.