Kävimme torstaina vetämässä koirille jäljet. Vapulle tehtiin lyhyt, olisikohan ollut n. 30-40 m, jälki, ja aikuisille koirille n. 300 m jäljet. Vapun jälki tehtiin ensimmäisenä ja pikkuneiti pääsi jäljestämään sen kun olimme saaneet muut jäljet tehtyä.

Vappu ei ihan vielä hoksannut hommaa. Pari kertaa se seurasi jälkeä hienosti muutaman metrin nenä maassa. Muuten se pyöri siinä jäljen kohdalla ja nuuskutteli kovasti (ihana pieni nuuskutusääni kuului koko ajan :) ), mutta ei siis oikein osannut vielä lähteä kävelemään jälkeä pitkin. Selvästi sen nokkaan tuli joku outo ja mielenkiintoinen haju, mutta kokemusta ei ollut vielä siihen jäljen seuraamiseen. Osittain siis ohjaajan avustuksella pääsimme sinne jäljen päähän asti, missä oli kaatona siipi. Ja siinä kohdassa riemu oli aivan rajaton :) Eli kaato ainakin oli Vapulle mieleinen.

Seuraavana päivänä menimme aikuisten koirien kanssa jäljestämään. Ulpu lähti jäljelle upeasti, tehden jälkitarkkaa ja maavainuista työtä. Ennen jäljen ainoasta kulmaa jälki meni polun yli (polulla kävellään paljon) ja tämä polku hieman sotki Ulpua. Koira olisi kuitenkin lähtenyt oikeaan suuntaan vähän oikaisten, mutta minä itse mokasin... Voi että minä potkin itseäni päähän tämän takia myöhemmin. En siis päästänyt koiraa sen haluamaan suuntaan, kun en muistanut että kulma ja siten myös vasemmalle lähtevä jälki ovat niin lähellä polkua että koira nappasi siitä hajun ilmavainulla. Luulin että se on lähdössä ihan vikasuuntaan ja sekoitin sitten Ulpun pään... Ja siinä me sitten pyörittiin aika pitkään, kun en luottanut koiraan. (Olipas taas muistutus siitä, että koirahan sen jäljen haistaa, ei omistaja.). No pääsimme kuitenkin pienen hetken jälkeen jatkamaan, mutta loppujälki oli vähän hosuvampaa. Kaadolle asti kuitenkin tultiin. Kaato oli tällä kertaa dami.

Vilma meni saman jäljen Ulpun kanssa. Vilma jäljesti ihan hyvin, mutta sen perässä on ihan yber-ärsyttävää juosta. Vilma kun tekee sellaista aika laajaa siksak-kuviota jäljestäessään ja vauhtiakin sillä on niin paljon, että koko ajan saa jarruttaa (ehdottomasti aina ohjaajalla hanskat kädessä tämän takia) ja samalla pitää yrittää pysyä pystyssä kun rämpii sen perässä sitä siksakkia kaikenmaailman pusikoiden ja kivikoiden läpi. (Ulpun kanssa tämä homma on siis paljon mukavampaa, kun se on maavainuinen ja vauhti on sellaista sopivaa kävelyvauhtia.) Vilmankin kanssa päästiin ihan hienosti kaadolle ja matami kantoikin ylpeänä damia koko matkan takaisin autoille :)