Ulpu nukkui ikuiseen uneen tänään aamulla klo 9.  Omaa oloa jotenkin helpotti se että paikalla olleet kaksi tuttua eläinlääkäriä olivat samaa mieltä päätöksestäni.

Suru ja ikävä ovat valtavat. Koko päivä on mennyt itkiessä. Miten voikin yksi pöhkö kiharainen koira olla niin rakas ja tärkeä... Ulpu ehti näiden yhteisten vuosiemme aikana olla monessa roolissa: ystävä, hauskuuttaja, terapeutti, kuuntelija, lohduttaja, hyvä mielen tuoja, opettaja, koiraäiti. Minulle se oli paljon enemmän kuin koira. Ulpu oli luonani ja tukenani vaikeassa elämänvaiheessa, jolloin kaikki tuntui välillä kaatuvan niskaan. En tiedä miten olisin silloin selvinnyt ilman tuota aurinkoista, rakastavaa, ihanaa Rölliäni.

Ulpu eli jokaisen päivänsä (viimeiseen päivään asti) yhtä täysillä ja oli aina iloinen ja aurinkoinen. Sen mielestä kaikki oli riemukasta kunhan vain sai olla itselleen tärkeiden ihmisten kanssa. Se oli uskollinen ystävä ja luotti 110 prosenttisesti elämänsä ihmisiin. Me kaikki voisimme ottaa mallia Ulpun elämänasenteesta...

Suuri kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka ovat hoitaneet Ulpua viimeisen vuoden aikana ja/tai eläneet mukana Ulpun sairastamisessa. Voin täydestä sydämestäni suositella kaikille Ulpua hoitaneita lääkäreitä ja fysioterapeuttia. Aina se hyväkään hoito ei kuitenkaan auta.

Hyvää matkaa rakas Ulpu. Kiitos.

 

Taas valo viiltää taivaanrantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.
järjellä me sen ymmärrämme,
kun toinen lähtee niin toinen jää,
vain pieni lapsi sisällämme ei sitä tahdo käsittää...