Olimme viime viikolla treenailemassa tokoa Suvin&Rauhan, Tytin&Innon ja Anun&Predan kanssa Suoramalla. Ulpun kanssa keskityin taas seuraamiseen: rauhallista tarkkaa seuraamista namipalkalla. Suvi toimi apuohjaajana seuraamisessa ja antoi minulle aina merkin kun seuraaminen oli hyvää ja sain palkata koiran.

Seuraamisesta maahanmenot eivät olleet ihan niin hyviä kuin viimeksi. Nimenomaa siis se maahanmeno ei sujunut aluksi. Mutta edelleen sain kiertää lenkin koiran takana ihan hyvin ja Ulpu pysyi paikoillaan.

Lopuksi otimme koirien kanssa paikallamakuun. Minä ja Suvi menimme piiloon. Harmikseni Ulpu nousi seisomaan, kun kulman takaa kuului auton oven pamahdus ja muita ääniä (ja olihan siellä pihalla niin pimeää että se ääni olisi voinut olla joku jagulaari joka hyökkää pienen vesineitosen niskaan kun mamma ei ole puolustamassa...). Palasin heti komentamaan Ulpun uudestaan makuulle ja loput paikallamakuusta sujuikin hyvin. Eli edelleen tuo paikkamakuu on Ulppikselle se hermostusta aiheuttava asia. Kuinka voikin olla se Hermian tapahtuma jättänyt noin syvät jäljet koiran muistiin siitä että tässä voi tapahtua jotain kamalaa...?

Ja taas muuten sitten kesken treenien kohelsin Ulpun kanssa. Ulpuhan on aikamoinen kenguru (rotutyypilliseen tapaan) ja se onnistui donkkaamaan minua leukaan niin että sain kamalan vekin ja verta tuli varmaan 15-20 min. Eikä ollut muuten eka kerta (eikä varmasti viimeinen)...

Vapun kanssa treenasin eteenlähetyksiä koulun pihassa. Ensin treenasin niitä yksin ja sitten lähetimme Vappua ja Innoa vuoronperään Tytin kanssa samaan paikkaan. Oikein kiva treeni Vapullekin.