Putte oli hieman "erilainen" labradori. Se oli luonteeltaan erittäin pehmeä ja arka, ja tämän vuoksi sen kouluttaminen ei aina ollut ihan ruusuilla tanssimista. Emäntä sai todellakin vaivata harmaita aivosolujaan miettiessään sopivia tapoja opettaa uusia asioita. Putte oli myös hyvin rauhallinen luonteeltaan, joten melko alussa jo päätin, että sen kanssa ei ole tavoitteena mikään superkilpaura. Rauhallisuutensa takia Putte oli helppo kotikoira, mutta kilpakentillä kaivataan vähän enemmän sähäkkyyttä... Putte oli melkoinen persoona. Muiden labradorille epätyypillisten luonteenpiirteidensä lisäksi sillä oli mm. hirmuinen korkeanpaikan kammo... Ja varsinkin pimeällä se näki pusikoissa pelottavia menninkäisiä ja pelkäsi muutenkin erinäisiä asioita. Se osasi myös sanoa "ruokaa". Ihan oikeasti!

Kyynärpäät vaivasivat Puttea pennusta asti (ensimmäiset oireet tulivat 6 kk ikäisenä) ja tästä syystä harrastamista jouduttiin rajoittamaan. Jalkavaivat täytyi ottaa aina huomioon. Sohvaperuna se ei kuitenkaan ollut, sillä täytyyhän sairaankin koiran elämänlaadusta huolehtia. Harrastaminen ja touhuaminen on nivelvikaisen koiran kanssa vain paljon rauhallisempaa kuin terveen koiran kanssa. Puten kanssa mm. metsästettiin, tokoiltiin ja harrastettiin jonkun verran mejää. Tokossa Puten ohjaajana toimi Laura Myllys ja Lauran kanssa Putte kävi myös tokokisoissa. Putte rakasti Lauraa:)

Metsästyskoirana Putte oli hyvä ja toimi sekä noutavana että ylösajavana koirana. Metsälle lähtiessä tämä hieman flegmaattinen herra syttyi ihan eri koiraksi! Ja vaikka Puten "päätyö" oli vesilinnun ja kanalintujen metsästys, olivat varisjahdit Puten lempipuuhaa:) Eikä muukaan riista ollut tälle koiralle outoa, sillä aktiivisia metsästäjiä löytyy perheestä paljon ja koira olikin käytössä melkein ympäri vuoden. Taippareita Putte ei metsästyskäytöstä huolimatta läpäissyt (kokeilimme kerran). Taippareissa sen työskentely hakuruudussa oli tahmeaa ja halutonta ja kun pehmeäluonteista koiraa ei voinut kuvitellakaan saavansa työskentelemään pakottamalla, niin koe keskeytyi. (Surkuhupaisinta tilanteessa oli se, että kaikki kyseisessä taipparissa käytössä olleet linnut olivat Puten varisjahdissa hakemia...)

Putte kastroitiin Vilman (narttukoiran) tullessa taloon. Jalostusarvoa Putella ei ollut huonon terveytensä ja rodulle epätyypillisen luonteensa takia. Lisäksi Puttea vaivasivat jatkuvat esinahan tulehdukset, ja kastroiminen oli hoitokeino niihin.

Vaikka Putte ei mikään superkoira kilparadoilla ollutkaan, yhden asian se osasi varmasti paremmin kuin kukaan muu: salaa sänkyyn hiipimisen. Ja se oli rakas koirakaveri meille kaikille sen elämän ihmisille.

Puten elämä loppui liian aikaisin. Kyynärpäissä oleva nivelrikko paheni vuosi vuodelta hoidoista huolimatta ja kuuden vuoden iässä oli aika hyvästellä tämä ystävä. Kaipaamme kaikki Puttea kovasti. Se opetti minulle paljon uutta koiran koulutuksesta pehmeän luonteensa takia. Puten kanssa eläminen aukaisi myös silmiäni siihen, kuinka ensiarvoisen tärkeää on terveyden huomioiminen jalostuksessa.

 Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

-Eino Leino