Tomi oli perheemme ensimmäinen labradorinnoutaja. Ennen Tomppaa meillä oli muun rotuisia metsästyskoiria (suomenajokoira, suomenpystykorva, kk.saksanseisoja). Tomi tuli meille isän sorsastuskaveriksi, mutta samalla siitä tuli ensimmäinen "minun" koirani. Tomin kanssa touhutessani opin paljon koiran kouluttamisesta. Sen kanssa tuli tehtyä virheitä, mutta ilmeisesti myös jotain oikein, sillä pärjäsimme ihan kivasti jääräpäisen uroksen kanssa eri harrastusten parissa. Toko ja agility olivat lempilajejamme. Mejääkin tuli kokeiltua ja opin myös nomen alkeita tuon keltaisen nallen kanssa.

Me kolusimme joka paikan yhdessä, kävimme jos jonkinlaisissa koulutuksissa ja kursseilla ja kilpailimmekin vähän. Tomi valloitti sydämestäni oman erityisen paikkansa, jota yksikään koira ei voi viedä. Se oli loistava metsästyskoira, ihana lohduttaja ja ystävä, ja se opetti minulle paljon niin koirista kuin omasta rodustaankin.

Veteraanivuosina Tomille alkoi tulla vanhuuden mukana vaivoja. Kuulo heikentyi (aluksi luulimme, että vanhuksella on vain valikoiva kuulo, mutta lopulta se ei enää kuullut juuri mitään) ja nivelrikko alkoi jäykistää paikkoja. Sen luonne ei kuitenkaan muuttunut mihinkään, vaan Tomppa jaksoi olla aina yhtä iloinen ja ystävällinen. Nivelrikon takia Tomi ei enää vanhuusvuosinaan päässyt mukaan metsästysreissuille, eikä sen kanssa tehty pitkiä lenkkejä. Lenkkien lyheneminen ei tuntunut sen mielialaan vaikuttavan, mutta koiravanhus loukkaantui aina yhtä syvästi, kun se huomasi ettei sitä otetakaan mukaan sorsastamaan...

Tomin niveliä ei koskaan kuvattu virallisesti (vanhuusiällä niitä kuvattiin muutamaan otteeseen kun paikat alkoivat jäykistyä ja alkoi tulla ontumisia). Tomi ei kuitenkaan koskaan oireillut niveliään nuorempana, eikä niissä vanhuusiälläkään näkynyt muuta, kuin iän mukanaan tuomaa nivelrikkoa. Tomilla oli kesäaikaan (uima-aikaan) hotspotteja ja korvatulehduksia ja syksyisin kylmän veden aikaan sille tuli aina välillä vesihäntä. Tomi sai joskus pään tärinäkohtauksia, jotka ilmeisesti viittaavat epilepsiaan.

Rakas nallekarhumme päästettiin ikuiseen uneen melkein 13 vuoden iässä kivessyövän takia.

 

Tassunjälkiä sydämessä
kuin joku olisi kulkenut siitä vastikään.
Joku käveli sydämeni yli.
Sinäkö se olit koirani?
Ohimatkallako vain?
Et kai.
Kyllä pysyvästi sinne muutit.
Teit pesän lakanoihin.
Merkkasit myös nurkat.
Kipitit läpi sydämeni.
Kurajaloin.
Karvoin.
Jätit tassunjälkiä sydämeeni