Voitto on onnistunut palelluttamaan pallinsa... Niissä on n. 2 euron kolikon kokoinen palohaavaa muistuttava kohta. Voitto rakastaa pihassa olemista ja on siis ilmeisesti viime viikonlopun kovilla pakkasilla saanut tuon paleltuman. Epäonninen nuori mies. Onneksi paleltuma ei vaikuta vaivaavan koiraa millään tavoin.

Haimme tänään Voiton kotiin. Vapun juoksu alkaa olla lopuillaan, mutta mietimme kuitenkin autossa matkalla kotiin että mitenköhän meidän käy noiden kahden kanssa. Joudummeko pitämään vielä muutaman päivän ajan eri huoneissa vai mitä teemme. No ei tarvitse ilmeisesti tehdä yhtään mitään. Vappu laittoi Voiton heti eteisessä matalaksi... Nuori pojankloppi tuli kotiin häntä pystyssä ja ryntäsi haistelemaan Vappua, mutta Vappu oli tervehtimisestä (ja sen toteutustavasta) täysin eri mieltä. Enpä ole nähnyt sen koskaan aikaisemmin ärähtävän noin... Voitto ei uskalla mennä lähellekään Vappua. Kai se ihmettelee naisten muuttuvia mielialoja

Ulpu nukkui ikuiseen uneen tänään aamulla klo 9.  Omaa oloa jotenkin helpotti se että paikalla olleet kaksi tuttua eläinlääkäriä olivat samaa mieltä päätöksestäni.

Suru ja ikävä ovat valtavat. Koko päivä on mennyt itkiessä. Miten voikin yksi pöhkö kiharainen koira olla niin rakas ja tärkeä... Ulpu ehti näiden yhteisten vuosiemme aikana olla monessa roolissa: ystävä, hauskuuttaja, terapeutti, kuuntelija, lohduttaja, hyvä mielen tuoja, opettaja, koiraäiti. Minulle se oli paljon enemmän kuin koira. Ulpu oli luonani ja tukenani vaikeassa elämänvaiheessa, jolloin kaikki tuntui välillä kaatuvan niskaan. En tiedä miten olisin silloin selvinnyt ilman tuota aurinkoista, rakastavaa, ihanaa Rölliäni.

Ulpu eli jokaisen päivänsä (viimeiseen päivään asti) yhtä täysillä ja oli aina iloinen ja aurinkoinen. Sen mielestä kaikki oli riemukasta kunhan vain sai olla itselleen tärkeiden ihmisten kanssa. Se oli uskollinen ystävä ja luotti 110 prosenttisesti elämänsä ihmisiin. Me kaikki voisimme ottaa mallia Ulpun elämänasenteesta...

Hyvää matkaa rakas Ulpu. Kiitos.

Taas valo viiltää taivaanrantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.
järjellä me sen ymmärrämme,
kun toinen lähtee niin toinen jää,
vain pieni lapsi sisällämme ei sitä tahdo käsittää...

Eilen illalla sain puhelun Kouvolan Univetin lääkäriltä. Patologille lähetetyn näytteen tulos oli tullut. Neulanäytteessä ei ollut mukana kasvainsolija. Tosin edelleen on mahdollista että jalassa on kasvain, soluja ei vain välttämättä ole tullut mukaan nivelnestenäytteeseen. Jalassa jyllää erittäin paha bakteeritulehdus, jonka aiheuttaja voisi olla esim. se lääkärien miettimä vierasesine.

Lääkäri olisi halunnut avata ja puhdistaa ranteen ensi viikolla. Keskustelimme asiasta melko pitkään. Ranteen luut ovat kuitenkin tällä hetkellä niin heikot, että jalalle ei vielä voisi tehdä muuta kuin nivelen puhdistuksen. Luut ovat kuulemma niin huonossa kunnossa että niihin ei vielä ole mahdollista kiinnittää metallilevyjä jäykistämistä varten...   Puhdistusleikkauksen jälkeen koira siis lähetettäisiin kotiin vahvistamaan luita. Ja kun ranteen luut olisivat vahvistuneet tarpeeksi, tehtäisiin jäykistysleikkaus. Tässä kaikessa + toipumisessa menisi aikaa kuukausia (pelkästään jäykistysleikkauksen jälkeen olisi jalka kipsissä vähintään 2kk ja sen jälkeen alkaisi pitkä kuntoutus, ja jäykistysleikkaustakaan ei siis päästäisi tekemään vielä pitkään aikaan jalan huonon kunnon takia). Koko potilas- ja toipumisaikansa Ulpu joutuisi varaamaan kaiken etupään painon vasemmalle, nivelrikkoiselle jalalleen... Leikkauksista toivuttuaan Ulpu olisi eläinlääkärin mukaan lopun ikäänsä sohvakoira eli ei enää mitään treenejä tai rankkoja lenkkejä.

Edelleen lääkäri ehdotti hoitomuotona myös amputaatiota. Koirillekin kuulemma saa nykyään jalkaproteeseja. Aika järkyttävää 

Ulpu on ollut nyt tosi kipeä. Se saa särkylääkkeinä sekä Rimadylia että Tramalia ja kivut ovat lääkkeistä huolimatta ihan selvät. Jalan siteen vaihto oli yhtä itkemistä... Koira itki ja oli hysteerinen kivun takia ja minä itkin kun piti satuttaa koiraa sillä tavalla...

Olen lueskellut netistä aika surullisia sairaskertomuksia koirien nivelen jäykistysleikkauksesta ja sen epäonnistumisesta. Toki niitä hyviäkin kokemuksia on varmasti paljon, mutta väkisinkin nuo lukemani keskustelut pistävät miettimään... Tässä esimerkkinä muutama lukemani kirjoitus Collieyhdistyksen foorumista:

"Kolmannella leikkauksella ranne jäykistettiin. Kipsi oli jalassa neljä kuukautta, otettiin pois ja laitettiin tukiside, jota pidettiin vielä pari viikkoa. Jalka oli ranteesta ihan vino, ja pitkästä kipsihoidosta täysin riutunut. Tukiruuvit alkoi pukata ulos, joten toukokuussa -06 jalasta poistettiin ne tukiruuvit ja -langat. Jalkaa jumpattiin vesialtaassa ja koiraa hierottiin. Kyllä se sitä jalkaa alkoi käyttää enemmän ja enemmän, mutta oli se hurjan näköinen. Elokuussa -06 kontrollikäynti, eikun taas leikkauspöydälle. Eli syyskuun lopulla jalka leikattiin uudelleen, se murrettiin, laitettiin luuhohkaa murtokohtaan sekä lisäksi metallilevy tukemaan jalkaa ja taas kipsiin. Nyt se oli 10 viikkoa kipsissä. Kontrollikäynnillä kävimme helmikuun alussa ja seuraava käynti on toukokuussa, jolloin edessä on - leikkaus... Tosin nyt vain poistetaan se metallituki. Toivottavasti tämä tuleva leikkaus on se ihan vihoviimeinen. Ei se jalka kaunis ole, mutta kyllä se sitä käyttää. Jonkun verran on ollut kipuja ja särkyjä, joita on sitten särkylääkkein lievitetty."

"Nilkan jäykistysleikkaus meni loistavasti siis kaikki kunnia ja kiitos leikkaavalle lääkärille ja hoitohenkilökunnalle siitä. Jalka oli paketissa leikkauksen jälkeen vajaa kaksi kuukautta. Sitten saatiin paketti pois ja koiruus astuikin jo jalalla aina rauhallisesti kävellessä. Mutta siten kahden viikon päästä oli jotain tapahtunut päivän aikana kun itse olin töissä ja jalassa ollut rauta oli napsahtanut poikki ja luonnollisesti jalka siinä samalla. Päädyttiin sitten päästämään koiruus paremmille laitumille juoksemaan ja nauttimaan kivuttomasta elämästä. Ikävä on hirmuinen mutta kauniit muistot kuitenkin jäi vaikkakin näin lyhyeltä ajalta."

Näiden uusien patologilta saatujen tulosten jälkeenkin pysymme päätöksessämme siitä että Ulpu lähtee sateenkaarisillan toiselle puolelle ensi viikolla. Ystävänä Suvi kommentoi tätä päätöstä erittäin hyvin ja osuvin sanoin:

Ulpu on koira, joka elää täysillä. Siksi onkin reilua päästää pikku-duracell, maailman hyväntuulisin kiharainen irti, ennen kuin elämä käy pelkäksi kivuksi. Se on armeliainta, mitä voi parhaalle ystävälleen tehdä; päästää irti, kun aika on.

Kouvolan Univetin lääkäri soitti tänään alkuillasta. Uutiset eivät olleet hyviä.

Ranteen vaiva on todennäköisesti kasvain. Tietokonekuvissa oli useita kystan näköisiä kohtia. Kasvaimen ollessa kyseessä on kaksi eri vaihtoehtoa: jalan amputaatio tai eläimen lopetus. Ja on mahdollista että kasvain uusisi amputaation jälkeen myöhemmin jonnekin muualle. Amputaatiota en edes suostu harkitsemaan. Se ei mielestäni ole mikään hoitomuoto vaan ainoastaan omistajien itsekkyyttä.

Toinen diagnoosivaihtoehto on vierasesine ranteessa, sillä kuvissa oli näkynyt ranteen luiden vieressä joku ontelomainen kohta, mikä voisi viitata vierasesineeseen. Eli Ulpulla olisi siis siinä tapauksessa mennyt esim, joku tikku ranteen sisälle ja liikkunut ranteessa tehden tuhojaan. Hoitoina myös tähän kaksi vaihtoehtoa: jalan amputaatio tai ranteen jäykistys.

Eli vaihtoehdot ovat vähissä ja huonot. Amputaatio on siis ehdoton ei. Omasta mielestäni tuo ranteen jäykistyskään ei ole Ulpun kohdalla mikään vaihtoehto. Sen vasemmassa etujalassa on jo nivelrikkoa viime vuotisen murtuman jäljiltä, joten jäykistyksen jälkeen sillä olisi kaksi sököä etujalkaa... Ja viimetalvinen kinnernivelen bakteeritulehdus aiheutti tuhoja takajalassa, joten koiralla olisi siis oikeastaan vain yksi terve jalka. Ja jäykistämisen jälkeen Ulpu joutuisi viettämään lopun ikänsä sohvakoiran elämää. Noin vilkkaalle ja iloiselle duracel-pupulle, liikkumista, juoksemista ja hyppimistä rakastavalle koiralle se olisi aika karu ja surullinen kohtalo. Kyse on kuitenkin vasta 5,5-vuotiaasta koirasta, jonka pitäisi saada nauttia elämästä...

Jäljelle jää siis vain lopetus. Yritän saada Ulpulle lopetusajan maanantaille, sillä eläinlääkäri sanoi että päätös täytyy tehdä pian (viimeistään alkuviikosta). Seidi haluaa että Ulpulle tehdään ruumiinavaus, jotta vaiva saadaan selville.

Nyt täytyy hemmotella tuota Maailman Rakkainta ja Parasta Käkkäräpää-Rölliä koko viikonloppu ja toivoa että tunnit kuluisivat mahdollisimman hitaasti... Nämä ovat niitä eläimen omistajan kamalimpia ja raskaimpia hetkiä. Tietää että rakas täytyy päästää pois kärsimästä mutta oma tuska on niin suuri että tuntuu että sydän hajoaa.